Sormet, Katriina Hirvonen 2008 

Ennen yritystä

Vuosi 1986 Tapsa investoi kottaraispönttöön 3500 €. Päivi aloitti yrittäjänä kolme vuotta myöhemmin ja aloitti valintatestaukset. Tapani työskenteli Vierumäellä johtamiskoulutuksen parissa. Vuodet 1992-1993 kuluivat Tansaniassa. Tapanin siirryttyä freelanseriksi vuonna 1994 yhdistyivät toiminnot.

Firman aika 

Vuosi 1997 P&T Frantsi Oy perustettiin ja Ruotsin valloitus alkoi. Kävimme 360 arvioiden konsulttiohjelman Tukholmassa ja ensimmäinen asiakas oli Finnsonicin johtoryhmä. 

Vuosi 1999 Discendum yhteistyö eValmennuksessa käynnistyi ja toteutimme SOL Palvelujen myynnin valmennuksen Ari Natrin kanssa. Uudenmaan veroviraston Keskijohdon voimavaravalmennus käynnistyi 2002 ja toimistosiipi valmistui.

Vuosi 2003 Päivin lisensiaatintyö Jääkiekkovalmentajien johtamiskäyttäytymisestä.

Vuosi 2004 Työhyvinvointistrategia Uudenmaan verovirastolle. Esimiesten itseohjaus oli pinnalla ja monia hyviä projekteja sillä alueella. Aloimme toimia työhyvinvointiprojektien parissa. 

Konsultit frantsi

Vuosi 2007 Satu Kaski mukaan tiimiin. Päivi käynnisti väitökseen tähtäävän esimiesvalmennuksen vaikuttavuustutkimuksen. Yritys sai luottoluokituksen AA+. Lempi Frantsi nimitettiin turvallisuuspäälliköksi.

Vuosi 2009 Tapani väitteli ikääntyvien johtajien valinnoista.